oon niin kohmettunut, oon niin täynnä defenssimekanismeja, (millaista mekaniikkaa se on, newton vai lagrange, miksei L = T - V käy), jonkinlainen puolikylmä laite, en osaa olla ironisoimatta (käsitteitä) joita en osaa (käsitellä). haluisin olla parempi, mutta silloin pitäisi luopua eskapismista, silloin pitäisi luopua psykologian sanakirjasta ja tukahduttamisesta, vähättelystä, autistisesta fantasiasta, kieltämisestä, pseudoaltruismista ja idealisaatiosta,

ja älyllistämisestä, aina loppuviimeksi älyllistämisestä, siihenhän se palaa.

ja filosofian opettaja sanoo että asetun metametatasolle ja yhden tunnin aikana sekä todistan että mitätöin jumalan olemassaolon eikä kukaan kysy miksen koskaan syyllisty kehäpäätelmään, miten väistän virheitä yhtä sulavasti kuin ihmisiä, eikö tästä virheettömyydestä pitäisi saada stipendi, tästä valkoisuudesta, enkä jaksa välittää siitä, että kronikkakirjassa lukee hauskat filosofiset pohdinnat ilman hymiöitä, enkä rakastu sillä se olisi inhimillistä, enkä itke tai luota, tai usko, toivo tai rakasta, sillä se olisi inhimillistä, enkä pyydä anteeksi tai jaksa olla kovin pettynyt itseeni, sillä pseudoaltruismi kuulostaa niin hyvältä suojautumiskeinolta muutenkin, ja kyllähän sä ymmärrät, kun sun on pakko.